tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kesämekkokelit

Pari viimeistä päivää täällä ovat olleet vähän tuulisia ja kylmän syksyisiä. Olen kaivanut kaapin pohjalta sukkahousut ja kevättakit, mutten onneksi sentään farkkuja ihan vielä. Lenkillekin olen pukenut jo tuulitakin ja säärystimet, vaikka paikalliset viilettävätkin vielä topeissa ja shorteissa (mikä niitä vaivaa?) Olen jo muutaman kerran saanut tuntemattomilta huvittuneita kommentteja lämpimästä pukeutumisestani ja sitten vielä naurut päälle, kun ovat kuulleet, että tulen Suomesta. Mutta minusta on jotenkin aivan ihanaa pukeutua sään mukaan ja niin, ettei tarvitse palella kovassa tuulessakaan. Ei siitä tosin viikkoakaan ole, kun oli aivan kesämekkokelit, joten voipi olla, että manaan sitä syksyä vähän liian aikaiseen. Ainiin muuten, sellainen asia on hyvä sanoa, että nyt taas on Suomen ja Uuden-Seelannin aikaero 9 tuntia, eli kun täällä kello on 9pm, on se siellä 12pm. Suomen talvellahan aikaero oli 11 tuntia. Seuraavassa vähän kuvia viime aikojen ihanan aurinkoisista viikonlopuista. 

St. Heliers Sandcastle Competition

Aivan pari viikkoa sitten St. Heliersissä järjestettiin hiekkalinnakisa, jossa käytiin katselemassa Nelen, Merlen ja Nelen ystävän Hannahin kanssa. Sitten mentiin syömään St. Heliersin kalleimpaan ravintolaan, eikä ollut muuhun rahaa kuin alkupaloihin. Hyviä alkupaloja oli kyllä!



Waiheke Island

Eräänä sunnuntaina teimme Merlen kanssa päiväretken Waiheke-saarelle. Siellä oli paljon ihanan aurinkoisia rantoja ja kaikkea hieman hipihtävää.. Saarella olisi ollut myös viinitiloja, mutta jäivät katsastamatta, kun ei Merleä huvittanut.
Aucklandin satamassa kävimme syömässä vohveleita ja gelatoa. Kuulkaa, silloin 8.5 ennen kuin ajan keskustasta bussilla lentokentälle, taidan käydä tuossa ihanassa gelatopaikassa vielä viimeisen kerran. Se on aivan siinä lentokenttäbussien lähtöpaikan vierellä, joten voisiko täydellisempää viimeistä ateriaa olla? 


French Market

Oh, ihana ranskalainen tori! Ei siitä voi saada tarpeekseen!



Nelen syndet! 

Nele järjesti ihanan synttäri-BBQ:n, jossa oli tarjolla paljon salaatteja, kaikenlaista grilliruokaa ja sitten kakkuja kahtaa eri sorttia. Toinen oli tuollainen kuivakakun tyylinen, jossa oli tähtisädetikkuja ja toinen aivan ihana vesimelonikakku! Maistui kyllä lähinnä vesimelonilta ettei sen puoleen. Mietin, että voisiko vesimelonikakkuunkin laittaa sisälle vaikka muita hedelmiä täytteeksi vai sortuisikohan se aivan kasaan?  Ooh, tai jos jotenkin kovertaisi sen vesimelonin ja sitten sinne sisään laittaisi hedelmäsalaattia tai muita yllätyksiä! Kuitenkin istuttiin mukavasti iltaa ja otin kaikista kauheasti kuvia, kun Nele pyysi synttärilahjaksi. 



Ja Suomesta saapui ihastuttava postipaketti! Suurin yllätys oli, että sisko oli laittanut sen perjantaina postiin, mutta paketti olikin jo tiistaina täällä. Yleensä kun niillä kestää monta viikkoa tulla! 



Löydettiin Kaalepin kanssa ötökkä! 


Illanistujaiset 

Wilsonit olivat pitkän viikonlopun eli neljä päivää Wellingtonissa, joten pidin lauantaina illanistujaiset. Merle tuli jo aiemmin ja leivottiin pavlovaa sekä juotiin ulkona teetä ja sitten myöhemmin tulivat Nele ja Regina. Tämä on Reginan viimeinen viikko täällä, joten tavattiin nyt viimeistä kertaa. Olen useampaan otteeseen vuoden aikana käynyt Reginan luona maalla turisemassa teekupposen ääressä, joten oli kivaa vaihtelua, että hän tuli vaihteeksi tänne! Pavlovaa ennen syötiin salaattia sekä Reginan tuomia pizzarullia. Niin ja sitten katsottiin myös ihana Aamiainen Tiffanylla! Oli tosi mukava ja rattoisa leffailta kyllä! :) 


Minulla on vielä noin kolme viikkoa jäljellä täällä ja kymmenen päivää töitä. Pitkäperjantaina matkustamme Nelen kanssa bussilla Taupoon ja tulemme vasta maanantaina takaisin. Tiistaina taas pojat ovatkin jo lomilla, joten meillä on siinä kolme lomapäivää, kunnes tulee perjantai eli Anzac day, joka on taas vaihteeksi pyhäpäivä. Sen kolmen päivän viikonlopun vietän varmaankin Aucklandissa ja tapaan vielä kavereita. Nimittäin sitten alkaa viiden päivän lomaviikko poikien kanssa ja se onkin viimeinen työviikkoni täällä. Lauantaina 3.5 lennän aamusta Queenstowniin, jossa vietän viisi päivää ja toivottavasti näen siellä sitä sun tätä. Ja iiiks, olen siellä ihan yksin! Sitten 7.5 palaan taas Aucklandiin ja 8.5 klo 13.25 lähteekin lento NZ4995 Hong Kongiin. Siellä on parin tunnin odotus ja sitten 9.5 saavunkin Finnairin lennolla AY70 Helsinkiin noin klo 06.10am. Että sitä vaan odotellessa sitten! ;) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti